http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, toukokuuta 03, 2014

Kansainväliset depopulaatio talkoot alkamassa - Täältä tulee MERS, ota koppi



Sionistiset mediat kautta maailman ovat nyt alkaneet julistaa terveysjärjestö WHO:n levittämää propagandaa tällaisesta viruksesta kuin MERS.

MERS on mediassa kerrottujen tietojen mukaan hengitysteihin iskevä koronavirus, johon ei virallisten tietojen mukaan ole parannusta tai rokotetta.

Ron Fouchier

Se mitä media ei tästä taudista kerro, on se että tämän kyseisen viruksen kehitti muuan biologisten aseiden kehittäjä ja pioneeri Mark S. Griswold (kuvassa).

Vuonna 2009 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama määräsi  Fort Detrick nimisen biologisten aseiden kehittäjäfirman, kehittämään A-H1N1 viruksen, joka voisi levitä mm. hyönteisten kautta ihmisiin.



Todellisuudessa tämä MERS-virus on biologinen ase ja kehitetty juurikin sellaiseksi ja sillä nyt johtavassa oleva salainen maailmaneliitti, pyrkii nyt tappamaan useita miljardeja ihmisiä. Sillä sikainfluenssaepidemia oli vasta pientä alkusoittoa sille, mitä on vielä luvassa.

Juuri nyt Yhdysvalloista raportoitiin, että siellä on tavattu nyt ensimmäinen MERS-tapaus.

Tämä kyseinen biologiseksi aseeksi käytetty MERS-virus on nyt ankaran WHO:n propagandan kohteena ja siitä tullaan uutisoimaan lukuisia kertoja, seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Mutta se mitä WHO ja tämä muu Sionistieliitti toivoo. On se, että valtaväestö alkaisi panikoimaan tämän viruksen johdosta.

Suomeen tilatuissa pandemrix sikainfluenssarokotteissa oli kaikissa immuniteettisuojaa heikentäviä aineosia sekä useita tauteja sisältäviä viruksia sisällä. Siksi toinen saattoi saada siitä diabeteksen, kun taas joku toinen saattoi sairastua vaikkapa kilpirauhasen vajaatoimintaan jne. Mutta tämä MERS-virus on jo suuruusluokassaan aivan toista tasoa.

Valtamedia on pyrkinyt tähänkin päivään asti hiljentämään koko tämän rokotekriittisen liikkeen äänen kuulumisen ja erityisesti valeskeptikkojärjestöt kuten Suomen SKEPSIS RY, on edelleen harjoittanut tätä agressiivista hyökkäystään rokote/lääketeollisuuskriitikoita vastaan.

Tämä maailmanlaajuinen depopulaatio juoni on todella vaarallinen ollakseen totta, sillä tämä nykyinen n. 7 miljardin väestö on tarkoitus saada harvennettua 500 miljoonaan. Eli karkeimmillakin laskutoimituksilla, jos jaetaan tuo ruumisluku, kuinka monta ruumista täytyisi syntyä pelkästään per päivä tuohon 2050 vuoteen mennessä. Niin sehän olisi melkein 300 000 kuollutta päivässä. Että kyllä tässä aikamoinen virus täytyy olla, että sillä päästään noihin Sionistieliitin haluamiin lukemiin.

Koko tämä YK:nkin ajama depopulaatiohanke YK Agenda 21 on laitettu alulle vain sen vuoksi, että meitä on kuulemma jo nyt liikaa hallittavaksi. Kun tämä tietoisuuden evoluutio ja vallankumous vie Sionistiselta valtaeliitiltä jatkuvasti valtaa pois, joten nämä pankkiiri-liskomiehet eivät enää muuta keksi, kuin alkaa viruksilla lahtaamaan miljardikaupalla väestöä.
 


Lähteet: http://12160.info/forum/topics/was-obama-put-in-office-to-implement-the-un-s-nssm-200-depopulate

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014050218261956_ul.shtml?fb_action_ids=10201734570195779&fb_action_types=og.recommends